Ihana, kun halusit tämän reseptin! 🤎
Kehittelin tämän herkullisen VHH-kääretortun alun perin isänpäivän kahvipöytään, ja tämä resepti julkaistiin ensimmäistä kertaa juuri isänpäivän kunniaksi. Tämähän sopii kuitenkin aivan yhtä ihanasti muihinkin juhliin tai ihan vain viikonlopun herkutteluhetkeen.
Pieni vinkki! 🤎 Kannattaa muuten selailla tämä reseptisivu loppuun asti, sillä isänpäivän kunniaksi jätin sinne sinulle myös pienen lahjan!
Tiedätkö, mistä saan usein ideani uusiin resepteihin? Selaan esimerkiksi ruokalehtiä ja katselen perinteisiä reseptejä. Sitten alan miettiä, miten voisin valmistaa saman tutun herkun vähähiilihydraattisesti. Mitä vehnäjauhojen tilalle? Miten korvata sokeri? Millä saadaan juuri oikeanlainen rakenne ja ennen kaikkea herkullinen maku?
Tämä onkin yksi tärkeimmistä ajatuksistani: vähähiilihydraattinen syöminen ei tarkoita sitä, että kaikista tutuista ruoista pitäisi luopua. Kun oppii muutaman niksin ja tietää, mitä raaka-aineita kannattaa vaihtaa, voi valmistaa niin leipää, puuroa, lasagnea, pizzaa, hampurilaisia, laatikkoruokia, keittoja kuin ihania leivonnaisiakin.
Toki on hyvä muistaa, ettei vähähiilihydraattinen tarkoita automaattisesti vähäkalorista. Tämäkin kääretorttu on oikea täyteläinen juhlaherkku, josta pieni pala riittää mainiosti.
Mutta nyt siihen lupaamaani reseptiin!
Tein sinulle tällä kertaa oman reseptisivun, koska tässä herkussa on useampi vaihe. Ensin valmistetaan suklainen kääretorttupohja, sitten ihana kahvi-suklaa-mascarponetäyte ja lopuksi koko komeus kruunataan kahvi-suklaakinuskikuorrutteella.
Ainekset
Suklainen kääretorttupohja
- 4 kananmunaa
- ¾ dl makeutusta (esim. Ellin Keittiön Lumo tai erytritolipulveri)
- ½ dl mantelijauhoa
- ¼ dl Ellin Keittiön Pofiber-perunakuitujauhoa
- ½ dl sokeroimatonta tummaa kaakaojauhetta
- 1 tl leivinjauhetta
Kahvi-suklaa-mascarponetäyte
- 1½ dl kuohukermaa
- 125 g mascarponea
- 50 g tummaa suklaata (käytin 90 %)
- 3 rkl tomumaista makeutusta
- 1–1½ tl pikakahvijauhetta
Kahvi-suklaakinuskikuorrute
- 2½ dl kuohukermaa
- 25 g voita
- 3 rkl tomumaista makeutusta
- 2 tl pikakahvijauhetta
- 25 g tummaa suklaata (käytin 90 %)
Koristeluun
- Hieman raastettua tummaa suklaata
295 kcal · HH 3 g · Proteiini 6 g · Rasva 28 g
Valmistusohje
1. Valmista suklainen kääretorttupohja
- Kuumenna uuni 175 asteeseen.
- Vatkaa kananmunat ja makeutus vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
- Sekoita mantelijauho, Ellin Keittiön Pofiber, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään.
- Kääntele kuivat aineet varovasti munavaahtoon, jotta taikina säilyttää kuohkeutensa.
- Levitä taikina leivinpaperille noin 25 × 30 cm:n kokoiseksi levyksi.
- Paista 175 asteessa noin 10–13 minuuttia. Tarkista kypsyys tarvittaessa tikulla.
- Kumoa kypsä pohja toiselle leivinpaperille, jolle olet ripotellut hieman erytritolia. Anna jäähtyä.
2. Valmista kahvi-suklaa-mascarponetäyte
- Ota mascarpone huoneenlämpöön hieman ennen valmistamista.
- Sulata tumma suklaa ja anna sen jäähtyä hieman.
- Vatkaa kuohukerma ja pikakahvijauhe vaahdoksi.
- Sekoita mascarpone, tomumainen makeutus ja hieman jäähtynyt suklaasula tasaiseksi.
- Yhdistä mascarpone-suklaaseos varovasti kahvikermavaahtoon.
- Levitä täyte jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja rullaa leivinpaperin avulla.
- Nosta kääretorttu jääkaappiin maustumaan ja jähmettymään.
3. Valmista kahvi-suklaakinuskikuorrute
- Mittaa kattilaan kuohukerma, voi ja makeutus.
- Kuumenna ja keittele sekoitellen, kunnes seos alkaa paksuuntua pehmeäksi, toffeemaiseksi kinuskiksi. Sen ei tarvitse muuttua tummanruskeaksi tai kovaksi.
- Lisää pikakahvijauhe ja sekoita tasaiseksi.
- Sulata tumma suklaa erikseen.
- Lisää suklaasula kinuskiin ja ota kattila heti pois liedeltä. Älä enää keitä suklaan lisäämisen jälkeen.
- Anna kuorrutteen hieman jäähtyä ja levitä se kääretortun päälle.
- Nosta kääretorttu jääkaappiin rauhassa jähmettymään.
4. Viimeistele ja nauti!
Koristele valmis kääretorttu raastetulla tummalla suklaalla. Leikkaa noin 10 palaan ja nauti ihanasta suklaa-mokkaherkusta!
Inkerin vinkit 🤎
Ihana myös ilman kuorrutetta! Tämä suklainen kääretorttu on herkullinen jo pelkällä kahvi-suklaa-mascarponetäytteellä. Jos haluat hieman kevyemmän version, voit jättää kinuskikuorrutteen kokonaan pois.
Pofiberin määrä: Käytin Ellin Keittiön hienojakoista Pofiber-perunakuitujauhoa. Jos käytät muun valmistajan perunakuitua, sitä voi tarvita hieman enemmän.
Valitse mieleisesi suklaa! Käytin 90-prosenttista tummaa suklaata, mutta voit käyttää muutakin tummaa suklaata. Suklaan kaakaopitoisuus vaikuttaa sekä makuun että hiilihydraattimäärään.
Kahvikinuski ilman suklaata? Ehdottomasti! Voit jättää kuorrutteesta suklaan kokonaan pois ja valmistaa ihanan kahvilla maustetun kinuskin.
Makeutus oman maun mukaan. Käytin tomumaista makeutusta, kuten Ellin Keittiön Lumoa. Makeutuksen määrää voi säätää oman maun mukaan.
Anna makujen tasaantua! Kääretorttu kannattaa valmistaa hyvissä ajoin ja antaa sen viilentyä kunnolla jääkaapissa ennen tarjoilua. Näin täyte ja kuorrute ehtivät jähmettyä ja maut tasaantua.
Mitä ovat Inkerin vinkit Reseptipolussa?
Reseptipolku-sovelluksessani reseptien yhteydestä löytyvät myös Inkerin vinkit!
Niissä annan usein vaihtoehtoja raaka-aineisiin, vinkkejä valmistukseen sekä ideoita siihen, miten voit muokata reseptiä juuri omaan ruokavalioosi sopivaksi.
Joskus se tarkoittaa hiilihydraattien vähentämistä ketogeeniseen ruokavalioon sopivaksi, joskus rasvan määrän keventämistä tai proteiinin lisäämistä. Joustavampaan VHH-ruokavalioon taas voi sopia hieman erilaiset raaka-ainevalinnat.
Minulle on tärkeää, että reseptit eivät ole vain yksi tapa valmistaa ruokaa, vaan niistä saa ideoita ja vaihtoehtoja omaan arkeen.
Tämäkin herkku löytyy jo Reseptipolusta! 🤎
Tiesitkö, että tämä suklaa-mokkakääretorttu löytyy jo omasta Reseptipolku-sovelluksestani?
Reseptipolkuun olen koonnut jo noin 170 monipuolista VHH- ja ketoreseptiä niin tavalliseen arkeen kuin juhlahetkiinkin. Mukana on kaikkea aamupaloista ja leivistä helppoihin arkiruokiin, laatikkoruokiin, keittoihin, pizzoihin ja ihaniin herkkuihin.
Olen saanut erityisen paljon kiitosta siitä, että Reseptipolun avulla vähähiilihydraattinen syöminen pysyy monipuolisena eikä aina tarvitse miettiä, mitä tänään söisi.
Uudet reseptit löydät helposti sovelluksen etusivulta. Voit tallentaa omat suosikkisi, hyödyntää ostoslistaa ja katsoa valmistusvideoita. Reseptipolku kulkee mukanasi puhelimessa, joten reseptejä ja raaka-aineita on kätevä selailla vaikka kauppareissulla.
Uudet reseptit helposti löydettävissä!
Reseptipolussa kaikki uudet reseptit ilmestyvät suoraan Uutuudet-osioon, joten näet helposti, mitä herkullista olen taas kehitellyt!
Resepteistä löydät selkeät valmistusohjeet, ainekset, ravintoarvot sekä Inkerin vinkit. Monissa resepteissä on mukana myös valmistusvideo, josta voit katsoa eri työvaiheet.
Reseptipolku täydentyy jatkuvasti uusilla ideoilla, joten inspiraatiota löytyy niin arkiseen ruoanlaittoon kuin herkutteluhetkiinkin.
Isänpäivän kunniaksi sinulle pieni lahja! 🤎
Koska tämä suklaa-mokkakääretorttu syntyi alun perin isänpäivän herkuksi, haluan tarjota sinulle samalla pienen edun Reseptipolkuuni.
Saat 20 % alennuksen kaikista Reseptipolun jäsenyyksistä käyttämällä kassalla koodia ISÄ.
Valitse sinulle sopiva käyttöoikeus kuukaudeksi, kolmeksi kuukaudeksi, vuodeksi tai vaikka ikijäsenyys. Kaikki jäsenyydet ovat kertamaksullisia, eikä niihin liity automaattisesti uusiutuvia tilauksia.
Myös ihana lahjaidea!
Reseptipolun käyttöoikeus on myös mukava lahja läheiselle, joka rakastaa hyvää ruokaa ja kaipaa uusia ideoita vähähiilihydraattiseen syömiseen. Lahjansaaja saa käyttöönsä monipuolisen reseptikokoelman, joka kulkee kätevästi mukana puhelimessa!
Valitse oma Reseptipolku-jäsenyytesi
3 kuukauden jäsenyys
Kolme kuukautta aikaa kokeilla uusia reseptejä, löytää omat suosikit ja saada inspiraatiota arkiseen vähähiilihydraattiseen syömiseen.
Valitse 3 kk jäsenyys12 kuukauden jäsenyys
Resepti-ideoita arkeen ja juhlaan ympäri vuoden. Uusia herkkuja ja inspiraatiota oman ruokavalion toteuttamiseen.
Valitse 12 kk jäsenyysIkijäsenyys
Reseptipolku käyttöösi ilman määräaikaista päättymistä. Maksat vain kerran ja pääset hyödyntämään reseptejä ja uusia ideoita jatkossakin.
Valitse ikijäsenyys1 kuukauden jäsenyys
Haluatko ensin tutustua Reseptipolkuun? Kuukauden jäsenyydellä pääset kokeilemaan reseptejä ja löytämään uusia suosikkeja.
Valitse 1 kk jäsenyysMuista käyttää alennuskoodia ISÄ Campwiren kassalla, niin saat jäsenyytesi 20 % edullisemmin. Yllä näkyvät hinnat sisältävät alennuksen.
Hyvä ruoka kuuluu hyvään elämään! 🤎
Toivon, että tämä suklaa-mokkakääretorttu tuo iloa sinun kahvipöytääsi ja että löydät Reseptipolusta paljon uusia ideoita omaan arkeesi.
Vähähiilihydraattinen syöminen saa olla herkullista, monipuolista ja juuri sinun näköistäsi!
Valkku Ihana Inkeri 🤎