Kun ruokavaliomuutos törmää sosiaaliseen paineeseen – miksi ei ole helppoa sanoa ei?

Kesä on juhlien, kohtaamisten ja yhteisten kahvihetkien aikaa. Monelle se on iloista sosiaalista elämää – mutta samalla se voi olla yllättävän raskasta aikaa sille, joka on tehnyt päätöksen muuttaa ruokavaliotaan tai elämäntapojaan. Kun tarjolla on kakkua, piirakkaa, pullaa, voileipäkakkua, kuohuviiniä ja herkkuja, monet elämäntapamuutoksen tehneet huomaavat kamppailevansa ihan muun kuin herkkuhimon kanssa.

He kamppailevat sen kanssa, että ei kehtaa kieltäytyä.

Miksi me mukaudumme, vaikka emme haluaisi?

”En oikeasti olisi halunnut syödä sitä kakkupalaa. Mutta en kehdannut sanoa ei.”

Tämä lause on tullut vastaan useammin kuin osaisin laskea. Meidän sisään on juurtunut niin syvästi ajatus siitä, että toisen tunteet on asetettava omiemme edelle. Että kohteliaisuus on ykkösasia. Että ei saa olla vaivaksi. Että ei saa olla se tyyppi, joka "vinkuu ruoasta". Ja ennen kaikkea: että muiden mieltä ei saa pahoittaa.

Me pelkäämme, että toinen suuttuu. Pelkäämme, että meitä arvostellaan. Pelkäämme,  joku ajattelee meistä pahaa. Ja usein me pelkäämme asioita, joita emme koskaan edes kuule – koska kyseessä on oma mielemme, joka kertoo tarinaa siitä, että et kelpaa, jos et mukaudu.

Entä jos se onkin mielesi tarinaa?

Vaikka toisinaan on kyse todellisesta tuputtamisesta tai siitä, että joku yrittää selvästi kävellä valintojesi yli, niin yllättävän usein kyse on oman mielemme luomista kuvitelmista. Tarinoista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet – ja jotka eivät välttämättä koskaan tapahdu.

Huomaatko, kuinka mielesi saattaa lähteä maalaamaan sinulle elokuvan kaltaisia tulevaisuuden tilanteita? Kuvittelet, mitä joku voisi sanoa, miten toinen saattaisi reagoida, ja miten noloon tilanteeseen saattaisit päätyä. Kaikki tämä tapahtuu mielessäsi – ilman, että mikään on vielä tapahtunut. Se on pelkoa, jonka juuret voivat olla syvällä.

Monesti näiden pelkojen taustalla on lapsuudesta tai aiemmasta elämästä kumpuavia kokemuksia: on opetettu, että kylässä kaikki pitää syödä, ettei saa kieltäytyä, tai että pitää olla mukautuva ja kohtelias hinnalla millä hyvänsä. Jopa yksi ilkeä tai kiusallinen tilanne koulussa voi jättää jäljen, joka vaikuttaa vielä aikuisenakin.

Mutta se oli silloin. Nyt on nyt.

Tässä hetkessä sinulla ei ole hätää. Sinulla on oikeus tunnistaa nämä vanhat tarinat ja päästää niistä irti. Sinulla on lupa luoda uusia reaktioita, jotka perustuvat siihen kuka olet nyt – ja mitä haluat juuri tässä hetkessä. Se on mielen uudelleenohjelmointia parhaimmillaan.

Uusi mielen valmennus elämän- ja elämäntapamuutoksen tueksi  tulossa julkaisuun kesän 2025 aikana. 

Tulevan kesän aikana julkaisen uuden mielen muutokseen ja mielen hallintaan keskittyvän valmennuksen, jossa pureudumme juuri näihin ilmiöihin. Harjoittelemme, miten tunnistaa mielen vanhat ohjelmoinnit ja vapauttaa itseään niiden otteesta. Jos tämä aihe kosketti sinua, voit jo nyt laittaa minulle viestiä sähköpostitse (yhteys@ihanainkeri.com) tai jättää kommentin blogin loppuun – niin saat ensimmäisten joukossa tiedon, kun valmennus julkaistaan.

Miltä se tuntuu, kun toimii toisin kuin haluaisi?

Kun on syönyt jotakin, jota ei olisi halunnut, olo ei ole hyvä. Voi tulla ähky, väsymys, katumus. Mutta ennen kaikkea tulee pettymys itseä kohtaan: miksen pitänyt siitä kiinni, mikä tuntui hyvältä? Miksi en uskaltanut seistä valintani takana?

Tämä ei ole pelkkä ruokavalioasia. Tämä on kysymys omasta voimasta, rajoista, identiteetistä ja siitä, että oppii pitämään huolta itsestään myös silloin, kun toiset odottavat jotakin muuta.

Miksi elämäntapamuutosta tekeviä arvostellaan?

Tämä on se kohta, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Me puhumme paljon siitä, että ei saa arvostella toisen painoa. Me puhumme siitä, miten herkkuja saa syödä ilman syyllisyyttä. Mutta me emme puhu siitä, miten paljon arvostelua, vähättelyä ja kielteistä suhtautumista saavat osakseen he, jotka valitsevat toisin. He, jotka jättävät pullan ottamatta, kysyvät vhh- tai ketoruokavaliota ravintolassa, tai sanovat "ei kiitos" sokerikakulle. Painonpudotushaaveet saa tässä ajassa monenlaisia tyrmäyksiä, vaikka sille polulle lähtisi täysin terveytensä turvaamiseksi ja tukemaan sitä, että pysyy toimintakykyisenä jatkossakin mahdollisimman pitkää.

"Sinun keho, sinun päätös" – mutta vain jos et muuta mitään?

• "Kerranhan sitä juhlitaan."
• "Kerran täällä vain eletään, joten siitä pitää ottaa kaikki ilo irti – herkuilla."
• "Ota nyt edes pieni pala."
• "Koetatko sä laihduttaa?"
• "Ei ruisleipä voi olla epäterveellistä."
• "Eihän tuo sun ruokavalio voi olla pysyvä."
• "Surullista, että sä et nauti elämästä."
• "Ei ole tervettä kieltää itseltään mitään!"

Meidän kulttuurimme tukee väkisin normaalina herkuttelua, ylensyöntiä ja kehon unohtamista. On tarjontaa yllin kyllin, jos rehellisesti katsomme ympäristöä missä elämme. On todella paljon erilaisten vuodenaikaan liittyvien päivien korostamista sokerisilla leivonnaisilla. Karkkia myydään rautakaupankin kassalla. Pikaruokaa, ultraprosessoitua einesruokaa, joka koukuttaa. Kullan väreissä kimaltavaa juomaa ja juomaa ihan kaikissa sateenkaaren väreissä.

"Minun keho, minun päätös" liitetään nykyään herkemmin siihen, että voidaan reilusti olla ylipainoisia, kuin siihen, että "minun keho, joten teen itselleni parhaita valintoja, jotta kehoni voi hyvin".

On mainoksia, on arkipäiväistämisen retoriikkaa. "Kaikki herkut kuuluvat elämään." Mutta miksi siitä tehdään kummallista, kun joku valitseekin toisin? Miksi juuri silloin joutuu puolustelemaan, perustelemaan, selittämään? Missä on elämäntapamuutosta tekevän ruokarauha ja kehorauha, jossa kukaan ei tuputa, arvostele tai muistuttele siitä, että kaikki kilot tulee kyllä kaksinkertaisena takaisin?

Ei jokainen elämäntapamuutos ja ruokavaliomuutos ole DIEETTI. Ei vaikka sen tekisi siten, että jättää hiilarinsa vähemmälle ja sokerinsa syömättä. Se voi silti olla elämäntapamuutos, josta tulee pysyvä.

Oikeus valita ja iloita siitä.

Onko niin, että elämäntapamuutoksia ja painonpudotusta ei saisi tehdä salassa, mutta ei saisi tehdä julkikaan? Jos se tehdään ruokavaliolla, ollaan heti "ruokahifistelijöitä". Jos lääkkeillä, kritisoidaan. Jos leikkauksella, arvostellaan sitäkin. Onko millään tavalla oikeus muuttua?

Onpa sitten syy iloon se ulkonäkö, joka miellyttää itseä enemmän, tai se, että terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä on tullut roppakaupalla lisää. Itse ajattelen aina, että se on parhain tapa laittaa köyhän rahaa säästöön, kun pitää huolta terveydestään ja toimintakyvystään.

Minulla se on ketogeeninen ruokavalio suurimman osan vuotta. Joustavampi VHH-ruokavalio loppuajan vuodesta ja muutamia tietoisia joustoja. Se on liikuntaa suunnitelmallisesti. Se on valintoja, jotka teen itse ja joihin minulla on oikeus. Minulla on myös oikeus iloita siitä, että se toimii – ja jakaa tätä iloa ja vinkkejä muillekin, jotka haluavat kuulla.

"Minun keho, minun päätös" koskee toki myös sitä, että kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen kehoa tai kehottaa painoa pudottamaan – mutta ei myöskään arvostella sitä valintaa, jos siihen on itse päätynyt ja sitä haluaa.

En koskaan menisi pyytämättä kenellekään sanomaan, että ehkäpä sinun kannattaisi kokeilla... tai oikeastaan olen minä mennyt. Puolisolleni esitin oman huoleni, kun hänen terveyteensä ilmestyi huolestuttavia merkkejä diabeteksen esiasteista ja kohonneesta verenpaineesta. Sanoin hänelle: haluan pitää sinut luonani mahdollisimman pitkään.

Päätöksen VHH-ruokavaliosta ja valinnoista hän teki kuitenkin itse – mutta onneksi asia tuli puheeksi, niin hieno hänen muutoksensa on ollut. Silti tästä ei ole kovin pitkä aika, kun olimme tilanteessa, jossa eräs tuttava tätä muutosta ihmetteli ja totesi: "Kyllä liikunta tekee ihmeitä."

– Niin tekee, vastasi puolisoni, – mutta 80 % se muutos on tullut ruokavaliosta, ja hän kertoi pääpiirteittäin, miten hän VHH-ruokavalion mukaisesti syö.

Se saikin aikaan hiljaisuuden ja hymähtelyä – jotka viestivät suoraan, että kuulija ei halunnutkaan kuulla enempää tästä muutoksesta.

Mitä muut ovat oikeasti kokeneet?

Moni elämäntapamuutoksen tehnyt on jakanut minulle rehellisesti, millaista on, kun tekee eri tavalla kuin muu pöytäseurue. Nämä kokemukset ovat karuja, mutta samaistuttavia – ja osoittavat, kuinka yksin ihminen voi jäädä päätöksensä kanssa.

• "Ja kun istutaan kaikki pöydän ympärillä, niin jokainen on tarkkailtavana. En millään pystynyt sanomaan kääretortun kohdalla, ei kiitos. En halua tehdä omasta ruokavaliostani numeroa, se on mun oma juttu. Ja sitä olis ihmetelty tyyliin, kyllä sä yhden voit ottaa, ei se mitään tee."
• "Karjalanpiirakka munavoilla eteen tuotiin, kysymättä mitään, kääretorttu jossa kermaa, kinuskia ja vadelmia. Sen jälkeen ähky. Mutta syömättä jäi pulla, raparperipiirakka ja lusikkaleipä. Ne pakattiin mukaan ja paiskasin pakkaseen."
• "Pelko siitä, että loukkaan on  minullakin usein syynä sen kakunpalan ottoon. Kauhea tuputus: 'ota nyt, maista tota'. Olen harjoitellut miten kieltäydyn. Emäntä suuttuu jos suuttuu. Olen päättänyt sanoa 'itse tiedän, mitä ja kuinka paljon syön, mutta tilanteessa olen sitten kuitenkin "jäätynyt" kuin painostus on ollut niin suurta" 
• " En olisi enää kaivannut sitä makeaa jälkiruokaa, mutta en uskaltanut olla ottamatta, sillä viimeksi ystäväni sanoi ikävään sävyyn, että "et kai sä taas laihduta" 
• "Työpaikallani minulle usein huomautellaan, että enkö syö mitään, sillä nykyään en tosiaan siellä enää syö. Aiemmin söin, mutta ihmiset pitivät oikeutenaan kommentoida valintojani jatkuvasti, joten olen syömättä muiden nähden. En jaksa enää yhtään keskustelua, jossa joudun puolustelemaan omia valintojani" 
• "Minua stressaa kovasti ravintolasyömiset ystäväni kanssa, sillä olemme aina käyneet yhdessä sushi-paikassa. Pelkään, miten ystäväni reagoi, jos ehdotan jotain muuta. Mennään siis sushi-paikkaan taas, vaikka en haluaisi. Koetan valita siellä sitten jotain vähän ruokavaliooni paremmin sopivaa" 
• "Olen saanut todella vihaisiakin kommentteja ja huokauksia, kun olen pyytänyt talkoisiin myös vhh-ruokavalioon sopivaa ruokaa, vaikka olen jopa lupautunut itse sitä tekemään" 
• "Kyllä minä haluan syödä jotain raikasta ja kevyttä, enkä tuommoista rasvaista ruokaa" samalla ystäväni syö kermaleivosta ja minä leipäjuustoa marjoilla. 
• "Kysyessäni kahvilassa keto-vaihtoehtoja olen saanut kehoituksen mennä pihviravintolaan" 
• "Ei meillä ole mitään, eikä ole tulossa, sillä nuo on ohimeneviä juttuja. Ei voi ihan jokaiseen "hömpötykseen" lähteä mukaan" on kommentoitu kahvilassa, kun olen kysynyt ketoon sopivaa vaihtoehtoa ja jossa on ainakin 20 erilaista höttöherkkua tarjolla, mutta ei mitään vhh:lle sopivaa. 

Nämä jakamiset eivät ole valitusta. Ne ovat totta. Siksi niistä on tärkeä puhua ääneen – jotta yhä useampi voisi tehdä oman valintansa rauhassa ja saada myös tukea muilta.

Entä kahvilat, juhlat ja ravintolat?

Toinen ulkopuolisuuden ja paineen muoto ei ole vain sanoissa – vaan konkreettisesti siinä, mitä ympärillä on tarjolla, kuten jo noista kokemuksista paistaa läpi.

Kahviloissa ei juuri koskaan ole ketoon tai Vhh:hon sopivia vaihtoehtoja. Kesäteatterin kahvitarjoilussa pulla ja limu ovat oletus. Talkoissa on tarjolla mehua ja viineri. Työpaikan juhlapäivässä pyörii keksirasia pöydästä toiseen. Ravintoloissa annokset ovat usein rakennettu viljan, tärkkelyksen ja sokerin ympärille – ja kun pyydät jotain pois tai toisin, saat helposti joko erikoiskohtelun, huokailua tai jopa ivallisen katseen.

Minusta ehkäpä järkyttävintä on se, että ison yliopistollisen sairaalan kahviosta ei löydy yhtään vhh-vaihtoehtoa, mutta hurjat määrät hiilariherkkuja, sämpylöitä, croissantteja, karkkivalikoimaa, limukkaa, sipsejä yms yms. Oikein terveyttä tukevaa ja hyvinvointia ylläpitävääkö?

Juhliin sentään usein kysytään erityisruokavaliot – ja siihen kannattaakin tarttua! Rohkeasti esiin: “Syön vähähiilihydraattisesti, kiitos kun huomioitte.”

Silti tuntuu, että välillä elämäntapamuutoksen keskellä on kuin eri maailmassa. Siinä, missä muille kahvittelu on hetki nauttia yhdessäolosta, se saattaa sinulle olla taas uusi hetki, jossa joudut selittämään itseäsi tai jäämään syrjään.

Jokaisen tulisi voida nauttia hetkestä – ilman että joutuu tinkimään siitä, mikä tekee olon hyväksi.

Onneksi poikkeuksiakin jo löytyy ja avointa sekä iloista suhtautumista erilaisiin valintoihin. Tässä kohtaa onkin mahtava paikka lähettää iso kiitos jokaiseen kahvilaan, ravintolaan tai kauppaan, jossa keto- ja vhh-ruokavaliot on otettu huomioon muiden erikoisruokavalioiden rinnalla – vaikka ne eivät niin trendaakaan.

Konkreettinen työkalu: Näin pysyt omassa voimassasi

Kun haluat pitää kiinni omasta päätöksestäsi esimerkiksi juhlissa, kahvilassa tai kyläillessä, valmistaudu etukäteen. Tämä pieni harjoitus auttaa sinua säilyttämään rauhan ja vahvistamaan itseäsi.

Miten sinä voit tukea toisen valintaa?

Elämäntapamuutos, ruokavaliomuutos tai painonpudotus ei ole kenellekään kevyttä huvia – se on usein pitkä prosessi, johon liittyy paljon tunnetta, historiaa ja haavoittuvuutta.

Sinä voit olla se ystävä, joka tekee muutoksen helpommaksi.

• Älä tuputa, vaan kysy: "Miten voisin tukea sua tässä?"

• Älä oleta, vaan kuuntele: "Kerro, miten haluat syödä – mä huomioin sen."

• Älä vähättele, vaan kannusta: "Huomaan, että voit tosi hyvin – mitä olet tehnyt?"

Pieni kohteliaisuus voi olla iso kannustin: "Näytät tosi hyvinvoivalta ja energiseltä – mitä olet muuttanut?" Se ei ole painon kommentointia – vaan ihmisen huomioimista.

Voit myös sanoa:

"Sä vaikutat nykyään tosi levolliselta ja iloiselta – ihana nähdä sut näin."

Se riittää. Se on ystävyyttä. Se on lempeää tukea.